Omin käsin herkkää pitsiä.
Pitsiset kaulukset ovat siroja ja irrotettavina monikäyttöisiä. Tämä tekemäni kaulus on Kruununpitsiä ja ohje kirjasta "Virkkaajan suuri silmukkakirja". Kauluksen pitsi on kuitenkin versiointi kirjan pitsistä, sillä en oikein koskaan noudata ohjetta aivan orjallisesti, vaan teen lopputuloksesta hieman oman näköisen.=)
Reunapitsikaulus ei vie paljoakaan lankaa ja on kaunis asuste. Erivärisen kauluksen voi tehdä omien tarpeiden mukaan esimerkiksi jos omistaa paljon valkoisia paitoja, musta kaulus ei olisi hassumpi ajatus.=) Eikä tummaliila tai -keltainenkaan olisi hassumman näköinen.
Väriä elämään =}
Värikkäällä mennään taas. Värikkäät ja hauskat vaatteet ovat minusta todella kivoja. Sanonta menee "ei ole koiraa karvoihin katsominen", joka on aivan totta, sillä mikään ei aina ole sitä miltä se näyttää ja ketään ei saa arvioida ulkonäön perusteella. Mutta surullinen tosiasia on kuitenkin, että hyvin usein henkilöstä tehdään ennakko oletus liiemmin tutustumatta. Minä tykkään pukeutua omalla tavallani ja olla oma itseni ja toivon, että ulkoisesti voisin myös kannustaa muita siihen. =)
Värikkääseen asusteeseen on ilmestynyt myös jo blogistani ennestään tuttujakin kankaita: hihat, kaulus ja helma ovat samaa kangasta kuin 60-luku paidassani ja punainen kangas on varmaankin myös tuttu syksyltä =)
Lisäksi mukaan on mahtunut myös selkämyksen viirukangas ja keltainen kangas, joka oli entisessä elämäsään liian iso kotkan logo paita. =D
Paidan malli on täysin itse muokkaamani ja mielestäni lopputulos on todella onnistunut. =) Toisin kuin yleensä, nyt lopputulos on lähes samanlainen kuin alkuperäinen suunnitelmakin. Joskus lopputulos saattaa olla aivan erinäköinen kuin työn alussa tehty luonnos =)
Tämänkin paidan etumuksessa käväisi rivi nappeja, mutta lopputuloksessa ne olisivat olleet hieman liikaa ^.^