16. maaliskuuta 2013

Vakosametti liivi

Vihdoinkin valmista
Vihdoin valmis ja aikaa kuluikin reilulti. Osittain siitä syystä, että tämä tyttö tajusi viimein luopua lasten leluista ja turhista kalusteista. Eli siivosin huoneeni ja tällä kertaa oikeasti!! Ihan siivoamalla siivosin ja kauhee kun tää mun huone onkin iso! Ei tullut huomattua tavaran alta XD
Toinen syy on se, että tein oikeasti kunnollista jälkeä ja harsin joka sauman ennen ompelua ja kuvassa näkyykin se hillitön urakka poistaa ne kaikki harsintalangat. Jännää, että harsinnan jälkeen itse ompelu tuntui hirveän nopealta ja vaivattomalta, verrattuna siihen kun ei harsi.
Tässä se sitten on mallinuken päällä. Siitä tuli ihana ja vaivan arvoinen. Urakka oli pitkä, mutta jälki on mahtavaa, vaikka itse sanonkin =) Pidän työn jäljestä kovasti ja se on ihanan pehmeä päällä.
Koulusta pois ja kouluun
Yhteishaku on päättynyt ja paikat laitettu. Lopullinen fiilis. Inhottaa kun tulokset saa kuulla vasta kesällä, mutta uskon pääseväni johonkin kolmesta vaihtoehdostani =} Kaikkein eniten haluaisin Kouvolan artesaanilinjalle. Toivottavasti hoitelen pääsykokeen kunnialla... jos pääsen siihen =+
Onkin peruskoulusta jotenkin täpötäysi olo, ettei enää yhtään lisää kiitos X)

Solki 

Solkea en omistanut entuudestaan. Enkä oikeastaan ehtinyt edes etsiä sellaista, kun löysin jo tämän kirppiskierroksella. Eli minä en löytänyt sitä vaan se löysi minut =} Olin varma, että jos olisin jättänyt sen ostamatta, en olisi koskaan löytänyt yhtä hyvää.

 

 
 
 
 
 
 Sitten vielä muutama poseeraus uuden vaatekappaleen kanssa. Koitin ottaa taas kuvat itse, mutta en onnistunut ja kutsuin äitin apuun.

Sitä vartenhan äitit on keksitty...


XD

3. maaliskuuta 2013

Loma puuhastelua


 Kaikenlaista taas puuhailtu hiihtolomalla, vaikka suurin osa lomasta onkin mennyt sudokuihin hurahtamisessa ja nukkumisessa =} Olen kuitenkin saanut mukavasti asioita aikaiseksi.
 
Lapastesti
Päätin testata itseni ja katsoa, että kuinka kauna menee aika lapasten tekoon. Onnistuin työskentelemään keskeytyksettä ja sain ajaksi 3h 11min ^.^ ja olen todella tyytyväinen, sillä veikkasin kuluttavani nelisen tuntia. Kun teimme lapaset ala-asteella, minulla meni vissiin kuusi oppituntia ja olin kaikkein nopein. Lisäksi saimme myös tehdä niitä kotonakin jos oli jäänyt pahasti kesken. Opettaja kuitenkin kielsi minua tekemästä niitä kotona T.T ja miksiköhän =]
 
 
Ratasliivi
Tässä on liivi, joka on hyvin keskeneräinen. Siinä on jopa yksi koneommeltu sauma ja muut on harsittu tai neulattu kasaan. Liivin vasen puoli on valmiimpi kuin toinen, joten ne ovat hiukka erinäköiset.
Liivin kukkakankaalla on mielenkiintoinen tarina. SAANEN ESITELLÄ... Vauvan rattaat!
Kyseessä on vaunujen päälliskangas. Kuosi ja kangas ovat tismalleen samat kuin vaunuissani kun olin pieni ^.^
Olin ehkä noin kahdeksan, kun äitini antoi minulle tämän ylijääneen kankaan. En koskaan uskaltanut käyttää tai leikata sitä, koska se oli niin kaunis ja hiano. Nyt kuitenkin päätin tehdä siitä liivin niin hyvin kuin suinkin osaa =}

Alus kangas on taas siitä kun jotakuinkin 9-10vuotiaana aloin äitin kanssa tekemään kotelomekkoa, mutta innostus laantui.

Molempia kankaita oli melko niukasti ja oli suuria vaikeuksia saada kukikkaan vakosametin langansuora menemään symmetrisesti. Kaikki kuitenkin onnistui kommelluksitta ja nyt kun vielä muistaisin taittaa saumat samoin päin ;)
 
Kruunupitsi
Suuri osa lomalla työskentelystäni kului kuitenkin tähän kruunupitsiin. Pituutta sillä on 2,2m enkä ole vielä ihan visioinut sille käyttötarkoitusta ^.^
Kaikki lähti siitä, että istuin nojatuolissa, katsoin töllötintä ja sitten teki mieli puuhata jotain siinä samalla. Eli en edes huomannut sen valmistuvan, vaan käteni liikkuivat ja mieleni oli Foxsilla XD

Virkkaaminen johti myös eräänlaiseen kierteeseen, kun on käytännössä mahdotonta, että tv-ohjelma ja rivi loppuisivat samaan aikaan. Eli "Mä nyt vielä katon tän ohjelman ja virkkaan samalla" ja seuraavaksi "Mä nyt vielä virkkaan tän rivin ja katon telkkua samalla"jne. XD