15. lokakuuta 2014

Lollipop Love


 Elikkä vihdoinkin suunnittelemani mekko! =} 
Saimme koulussa tehtäväksi suunnitella mekon ja päätin valita idea-aiheekseni populaari-kulttuurin ja sarjakuvamaisuuden. Halusin tuoda mekkooni tussimaisen kirkkaat värit sekä epätodellisen muodon, joka mielestäni onnistui hyvin. Mekosta itse asiassa tuli lähes täysin alkusuunnitelmani näköinen, vaikka yleensä suunnitelmani muuttuvat prosessin aikana melkoisesti.
Valmistin mekon omien mittojeni mukaan ja se on mukava sekä hyvin istuva. Siihen kuuluu myös irrotettava tyllihelma, jolla voi luoda asuun keijukaismaista ilmettä. Ideana on myös, että irtohelmaa voi käyttää muidenkin mekkojen päällä ongelmitta.

Mekko on tarkoitettu gaala-, näytös- ja karnevaali-vaatteeksi ja aion käyttää sitä niin paljon kuin suinkin mahdollista, sillä mekko kuvastaa olemuksellaan hyvin ajatusmaailmaani ja rakastan sen värikylläisyyttä. ^.^
Vaatetusalalla opiskelu on saanut tosiaankin tuntemaan, että olen omalla alallani ja nautin siitä joka päivä enemmän ja enemmän. =}

6. lokakuuta 2014

Virkkuuheppu


 Innostuin eilen virkkaamaan televisiota katsellessa ja lopputuloksena oli jämälanka heppu. Tuskin olen ainoa, jolla pyörii ympäriinsä pieniä lankakeriä, joista ei enää oikein saa mitään. No pienet söpöt hahmoset ovat oiva tapa käyttää turhia jämälankoja.

Tällä kyseisellä virkkuuhepulla on yllään oranssi takki, violetti kaulaliina ja samanvärinen pipo, jossa on iso tupsu. Heppuliini on varustautunut hyvin syksyyn ja muistakaa tekin pukeutua lämpimästi! ^.^ 


Olen jo parisen kuukautta tehnyt koulussa juhlamekkoa oikein urakalla enkä malta odottaa, että voin näyttää sen täällä, kuhan arviointi on suoritettu tai ehkä aiemminkin jos olen kärsimätön. =}