3. lokakuuta 2016

Syys


Tässä valmistamani syksyinen viitta ja koruja siihen liittyen. Viittoja löytyy niin aikuisille kuin lapsille ja niissä on mukavan metsäinen henki. Vierestä löytyy värivaihtoehtoja joista ensimmäinen ja viimeinen ovat lasten viittoja ja keskimmäiset aikuisille. Ensimmäisenä oleva sinertävä (lasten) ja vaalean harmaa (aikuisten) ovat villakankaasta ja vihreät sekalaisista materiaaleista.




Korut ovat savesta tehtyjä ja rivin viimeisenä on myös rintaneula. Kuva löytyy aivan päivityksen lopusta. Rintaneulaa löytyy myös oranssina ja lehtikorvakoruja myös sinisenä.


Viitta
Netissä ja ystäväpiirissä on monesti kuulunut kysymys: Mitä viitoille oikein tapahtui? Minne ne katosivat? Viitta oli yleisimmillään aina 1600-luvulle asti ja sen jälkeen on pompahdellut muotiin aina silloin tällöin erilaisissa muodoissa. Vaatteena se on lämmin, peittävä ja kauniisti yhdisteltävissä eri variaatioin. Se ei tietenkään päihitä takkia liikkuvuuden helppoudessa, mutta tiiviinä on itse asiassa takkia lämpimämpi.

Vaatteen lämpimyys riippuu siitä, kuinka paljon paikallaan pysyvää ilmaa se onnistuu sitomaan käyttäjän ympärille. Viitan muodosta johtuen sen alle mahtuu huomattavasti enemmän ilmaa kuin takkiin ja tästä syystä kyseessä on hyvin aliarvostettu vaate sen hyötyyn nähden.








24. elokuuta 2016

Kajo

Kuvaaja: Teemu Lindberg

Kesä alkaa kääntyä kohti syksyä, mutta kirkkaus säilyy. Uusin malliston alkuni Kajo tekee tuloaan ja valmistuu sitä mukaa kun aikaa on. Tällä hetkellä myynnissä on jo väljä kimono ja savinen galaxy koru. Hintaa kimonolla on kolmisen kymmentä euroa ja korulla vain muutama euro. 

Kankaaltaan kimono on kevyt polyesterisekoite, mutta itse en huomaa siinä sähköisyyttä vaikka yleensä se tuntuu jo melko nopeasti. Mukana tulee nauhavyö, jonka voi lisätä vaatteeseen halutessaan.

Koru on maalattua savea joustavalla hihnalla. Värejä löytyy kolme ja koru jää roikkumaan vain vähän, mutta eri mittoja löytyy.

Tervetuloa käymään liikkeeseen =D