10. joulukuuta 2013

Maalaillen


Tänään harjoittelimme kuvataiteen tunneilla ornamentteja ja niiden tehostamista värein. Tässä on työni, jonka sain valmiiksi. Harmaalta näyttävä osio on oikeastaan täynnä vihreän eri valöörejä eli sävyjä. Toisessa yläkulmassa on mustavalkoinen ja vasemmalla alhaalla on vastaväri alue. Ruskea taas on tehty murretuilla väreillä.

Lisäksi vieressä on näkymä johon herään asuntolassa aamuisin =} Ikkunan edessä on nimittäin iso kuusi, joka peittää kaiken muun, mutta on kyllä näin talvisin todella kaunis.

9. joulukuuta 2013

Tölkkivirkkailua


 Koristeita tölkin nipukoista
En ollut aiemmin kokeillut virkata tölkkikukkia, mutta olen sitä varten jo syksynmittaa keräillyt lenksukoita kokeillakseni niitä. Tietokoneessani on tällä hetkellä vain akun verran käyttö aikaa, joten en voinut alkaa etsimään ohjetta ja päätin kokeilla, että miten tuo onnistuisi ihan mutu-tuntumalla. Ja hienostihan se meni, ainakin näin itse sanoakseni =}

 Jos et ole vielä itse yrittänyt tölkkilenkkitaiteilla, niin suosittelen ehdottomasti. Suurin haaste on oikeastaan siinä, kun pähkäilee kuinka saisi virkattua lenkit kiinni lankaan ja loppu onkin sitten todella helppoa. ^.^