
Vastikään tuunasin kuulokkeeni jälleen kerran. Aluksi päällystin ne vain maalarinteipillä ja sain itse asiassa aika kivaa jälkeä aikaiseksi. Maalarinteippi toi kotikutoisen ja karhean vaikutelman. Lisäksi teipatut kuulokkeet antoivat ohikulkijoille hyvän vaikutelman elektroniikan korjaus taidoistani, jotka sisältävät lähinnä "pamautus" ja "teippi" tekniikat, jotka useimmin seuraavat toisiaan.
Lopulta kuitenkin tuli hetki jolloin oli pakko päästä maalaamaan, jonka lopputuloksena kuulokkeet saivat taas uuden päällystyksen. Käytin kahta sinisen sävyä ja maalasin kuulokkeiden pohjavärin puoliksi kummallakin värillä.
Taiteilun lopuksi toinen puoli sai ylleen sinisen lintusen ja toinen kiehkuroita sekä sinisen laatikon. Kuulokkeiden tulee kertoa kuuntelijasta sekä kuunnellusta musiikista ja nämä kuulokkeet kuvaavat osaltani tätä aikaa vallan hyvin <3
Nyt tuli syyllistyttyä pieneen ideavarkauteen, tosin omilla lisämausteilla höystettynä.
Näin kaupassa sisustustaulun johon oli kirjoitettuna hauskasti mitä toinen merkitsee taulun omaavalle. En ehtinyt kiireeltä ostamaan taulua, joten päätin tehdä samantapaisen itse. Sahasin, viilasin ja hioin lautakappaleista haluamani kokoiset ja naulasin ne yhteen.

Luonnostelin tekstin lyijykynällä ja maalasin sitten kirjaimet päälle. Tein tekstin aakkonen kerrallaan pitääkseni saman kirjaimen yhdennäköisenä. Halusin vielä lisätä tekstiin oman viestini punaisin kirjaimin "I just like you <3".
Vaikka käytinkin lainattua tekstiä, alkuperäisessä taulussa oli painokirjaimia ja valkoinen pinta oli tasavärinen. Tavallaan tein vain toisen ideasta oman näkemykseni, mutta tekstin kirjoittaja oli mielestäni nerokas ja on sääli, etten tiedä hänen nimeään. <3