Ninnijinni: 7.Luukku

Anteeksi luukun viivästys sillä syynä synttärijuhlat ja valvottu yö =,D

Soujeluslintu tarina jatkuu taas...

Prinsessa juoksi lapsen perään, mutta lintu laskeutui kaupan ylle ja lauloi:

– Piipiti piipiti piipeli poo,

hän huilun vei ja huusi hei kolmen pienen kerran,

kolmen kerran vaik vain myi,

sai rahat kolmentoista kerran,

piipiti piipiti piipeli poo.

Prinsessa meni kauppaan, näki huilut pöydällä, otti ne ja juoksi äkkiä metsään. Hän juoksi metsässä niin kauan kunnes ei enää jaksanut tarpoa lumisohjossa. Prinsessa istahti puunjuureen ja oikoi takkiaan. Sitten hän katsoi ympärilleen tietämättä lainkaan mistä oli tullut. Hänen tarpomajälkiään ei näkynyt missään, ne olivat kadonneet. Hän alkoi itkeä, mutta silloin lintu lennähti hänen eteensä ja alkoi taas visertää:

– Piipiti piipiti piipeli poo,

hän huilut vei ja huusi hei kolmen pienen kerran,

kolmen kerran vaik vain hei,

sai iloja kolmentoista verran,

piipiti piipiti piipeli poo.

Tyttö lakkasi itkemästä ja muisti hihkaisseensa kolmesti kaupasta juostessaan. Lintu lennähti taas matkaan ja uusin voimin, hymysuin tyttö seurasi sitä ja kuin taika iskusta hän ilmestyi keskelle valkeaa metsäaukiota.

Talviprinsessa laski huilut pyöreän aukion keskelle ja samalla hetkellä kun huilut tippuivat humpsahtaen lumeen, ne muuttuivat tuhansiksi ja tuhansiksi jää hiutaleiksi. Hiutaleet leijailivat ilman halki ja alkoivat hiljalleen kiteytyä ensin lehdiksi, sitten oksiksi ja vielä rungoksi niin, että lopulta aukion keskellä oli suurensuuri kuurapuu täynnä taian kimallusta. Talviprinsessa oli aivan haltioissaan. Kaikki oli kirkasta ja kaunista. Lintuja lenteli puun oksille ja viimeiseksi myös prinsessaa auttanutkin lintu lennähti oksalle. Ja heti sen oksaa koskettaessa, sekin muuttui pieniksi jääkiteiksi jotka alkoivat kieppua ilmassa. Lopulta oksalle muodostui tytölle vallan tuttu henkilö.

– ISÄ!!! Oi isä, olet kunnossa!!!

Isä hymyisi ja hypähti alas kuurapuun oksalta syleilemään tytärtään. Hän alkoi laulaa:

– Lallati lallati lalleli laa,

mä takeen tein ja vannoin hei yhden pienen kerran,

yhden kerran tytön sain,

ja suojaan häntä aina,

en hylkää häntä vaikka,

loitsu oli vahva,

lalati lallati laaleli laa.

Isä kertoi kotimatkalla, että paha noitalapsi oli yrittänyt taikoa tytön linnuksi, kun tyttö oli nukkunut ulkona kehdossa, muta isä oli ehtinyt väliin. Kotona, kun äiti näki isän, hänen kovat kasvonsa pehmenivät ja hän hyppäsi isän kaulaan itkien onnesta. Illalla koko perhe taivalsi kuurapuun luo ison siemensäkin kanssa ja kiittääkseen puuta he heittelivät siemeniä puun alle ja pian kaunis linnun liverrys täytti tienoon. Perhe oli onnellisesti yhdessä ja isä lauloi:

– Laalati laalati laa laa laa...

LoppU

Ja yhden loppu on toisen alku!

Olipa kerran pieni pörröinen nalle. Nallen nimi oli Helmi. Helmi oli nukkunut koko alkutalven rauhaisaa talviunta ja vain harvasen viikko vilkaissut kelloon, tietämättä kuitenkaan oliko yö vai päivä tai mikä päivä.

Taivaan kuu päätti herättää nallen:
- Herää tai päitsi sä paljosta jäät, herran aika jo nostaa ois pää.

Helmi heräili ja hieroi unisia silmiään. Onko jo aika herätä? Onko jo kevät?

Helmin kuononpäätä paleli. Jotain oli vialla, tai ainakin eri tavalla kuin yleensä keväisin.

Helmi heräili ja ihmetteli kuonka oli niin pimeää. Onko nyt yö? Ulkona oli pimeää, mutta sitäkin enemmän pieni nalle ihmettelikin valkoista maata.

Miksi joku oli ripotellut sokeria maahan ?

Helmi päätti nousta ylös ja tutkia asiaa, mutta punkasta noustessaan hänellä oli jäätävän kylmä. Miksi on näin kylmä? Mietiskeli pikku karhu hämillään.

Oli niin kylmä, että karhu päätti ottaa lämpimimmät vaatteensa esiin. Helmin vaatteet olivat aina purkissa hänen sänkynsä vieressä, siitä ne saisi aina nopeasti päälle kun aamulla herää.